VIIS KIVAA

Olen jonkun aikaa nukkumaan mennessä miettinyt vähintään viisi positiivista asiaa, jotka ovat tapahtuneet päivän aikana. Ne voivat olla tosi pieniä tai sitten tooosi isoja. Aina niitä on löytynyt, vaikka ensin olisikin tuntunut että tämä päivä oli tasapaksu ja tylsä. Eihän päivä voi olla huono, syy on omissa ajatuksissa ja asenteissa. Olen yltiöpositiivinen, vaikken hehkuta sitä ääneen - ainakaan aina. Ajattelen että ikävissäkin asioissa on hyvät puolensa. Joskus käy niin että asia, joka suorastaan murskaa allensa osoittautuu tärkeäksi vasta pitkän ajan kuluttua.
Tietenkään ikävät asiat eivät tunnu näin sen helpommilta kestää, mutta luulen että auttaa kun ajattelee että niillä saattaa olla tarkoitus.
Nyt vuodenaika on melko lohduttoman tuntuinen pilvisenä päivänä, mutta lenkillä näpsin kuvia lähimetsässä ja sieltähän alkoi löytyä kaikenlaista kaunista.
Illalla on ihana sytytellä tuikkuja palamaan tuomaan kotoista lämpöä ja energiaa.
Nyt on syksy ja nautitaan siitäkin.

MEIKKIMUMMO

Tyttären häät lähestyvät, hääjuhla on noin kuukauden päästä. Tämä samainen morsian kertoi ala-asteella ollessaan, että koulussa oli sijaisena meikkimummo. Tiesin kyllä henkilön, eikä meikkimummo nimitys tuntunut kovinkaan osuvalta mielestäni. Kysymyksessä oli kolmen pienen lapsen äiti, tyylikäs rouva, joka hädin tuskin oli täyttänyt neljääkymmentä. Ala-asteikäisistä kuitenkin kaikki yli kolmekymppiset naiset ovat mummoja ja sillä siisti. Meikkimummo-opettaja oli kyllä aina laitetun ja meikatun näköinen ja se tietysti pikkutyttöjä kiinnosti.
Tämä kaikki tuli mieleen häävalmisteluja miettiessä. Vaikken joudu valmistelemaan kaikesta kuin murto-osan ja senkin muiden kanssa, tuntuu että valmisteltavaa riittää. Kaikki on onneksi hauskaa, mutta kyllähän jokaisella osallisella hetkittäin ihan pieni stressin poikanen nousee pintaan.
Itsellä oman olemuksen saattaminen juhlakuntoon on tuottanut eniten päänvaivaa. Kerran on jo tehty kampaajan toimesta harjoituskampaus ja asia on vielä vaiheessa. Vaatteet sain onneksi ostettua kuukausi sitten sekä kengät myös. Sitten laukku - sekin on hankittu, tosin se on jo toinen versio. Sitten pamahtikin ilmoille, entäs MEIKKI??? Toinen anoppikokelas on kuuleman mukaan menossa meikkiin ja minä tietysti hätäilemään omaa naamaani. Kävin kysäisemässä eräästä liikkeestä mahdollisuutta meikkiin hääpäivänä. Olin sitten liian myöhään liikkeellä, enkä aikaa saanut. Mikä oli kyllä loppujen lopuksi hyvä, sillä meikkaaja oli ainakin sillä hetkellä tylyn ja epäkohteliaan tuntuinen eikä tuntunut ollenkaan olevan innostunut etsimään aikaa naamaani varten. Molemmille hyvä - päätin että jukupliuta meikä meikkaa itse!
Meikkiliikkeessä sitten sain asiantuntevaa ohjausta, mitä tarvitsen ja arsenaalini alkaa olla kohtuullisen laaja. Ensin pohjustus, meikkivoide, varjostukset, kulmat (kampaaja nyppii) luomet, rajaukset , ripset (vedenkestävä maskara!) huulipuna, hohtava puuteri ja ja ja ....
Nykyään aamutoimet kestävät melkoisen kauan, sillä onhan tätä harjoiteltava ahkerasti. Olen aamulenkeillä koirien kanssa aikamoisen laitettu meikkimummo. Tytär ei tosin oikein nähnyt meikkiäni, joten rohkeampi on oltava. Kuitenkin oma tyyli on säilytettävä ja mieluummin sanon "maalaamista" ehostukseksi kuin meikkaamiseksi.
Hauskaa heittäytyä opiskelemaan uutta, tällä kertaa meikkausta.
Niin ja sitten vielä KYNNET?????

TAIDETTA

Kesämökin ympäristö on lähes luonnontilassa ja sellaiseksi saa jäädäkin. Vähän laittelemme oleskelupaikkoja ja kasvimaa tietenkin piti saada. Etukäteen olin ajatellut ettei mitään uutta laitettaisi maahan, mutta kyllähän ideoita on poikinut. Pengerryksiä, valtavia terasseja ja kukkapenkkejä sinne ei tule, se on varma.

Tämän puupötikän löysin, kun etsin Eetun palloa saunan takaa. Siinähän oli valmis taideteos luonnosta, mikä metsän luonnonhenki onkaan. Se sai sitten kunniapaikan pihapöydällä.

Tänään kaupunkilenkillä koirien kanssa lähimetsässä pohdin, kuinka puut jaksavat aina seistä samalla paikalla, joka kelissä eri vuodenaikoina. Siinä ne rauhallisina ottavat tulijat vastaan, kuuntelevat ihmisiä ja lintuja, ovat itse melkein vaiti. Puiden huminaa saa joskus ihastella ja siitä nauttia.  Mietin, mitä puu kertoisi, jos osaisin kuunnella. Ja tulihan sieltä viesti kärsivällisyydestä. Pitäisi kuulemma oppia vain olemaan ja tuntemaan. Aina ei tarvitse olla menossa ja pohtia, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Siinä on minulle kyllä oppiläksyä. Välillä tuntuu, ettei ole olemassa, jos ei puuhaa koko ajan.

Minulle on kyllä hiljaisuudessa istuminenkin tuttua, muttei helppoa. Yritän kyllä päivittäin pysähtyä, kääntyä itseeni ja kuunnella. Jos se onnistuu, sitä on saatava lisää ja siihen tulee riippuvuus. Hektisinä kausina se sitten unohtuu ja on taas opeteltava uudelleen. Siinä se, kärsivällisyyttä.

TAHALLAAN ILKEÄ


http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat_sanat/psykologi_vesa_nevalainen_kiusaaja_on_tahallaan_ilkea

Yllä oleva juttu kolahti. Kolmekymmentä vuotta olen tuntenut henkilön, joka on käytöksellään kertonut, ettei pidä minusta. Olemme kuitenkin tekemisissä väkisinkin, joten en ole päässyt häntä karkuun. Aluksi nuorena en oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse ja kun puhuin jonkun kanssa asiasta, kommentoitiin vaan että älä välitä. Hän on kuulemma muillekkin sellainen, vaan kun ei ole. Suvun juhlissa olen saanut todistaa hänen sydämellisyyttään muita kohtaan.
Tilanteita on ollut lukemattomia ja olin osan niistä jo unohtanutkin. Nyt kuitenkin kiusaajan kohde on vaihtunut. Hän on selvästikin huomannut ettei hänen toimintansa tuota odotettua vaikutusta, niin uudet uhrit piti löytää. Ja he löytyivätkin - kuinka ollakkaan - perheemme nuoremmista jäsenistä.
Nyt riitti, en pidä häneen mitään yhteyttä enkä vaadi sitä muiltakaan perheenjäseniltämme.

Ihan käsittämätön asia, kuinka joku voi käyttäytyä niin, mitä hän siitä saa itse ja miten ympäristö ei puutu asiaan. Kiusaaminen on taitolaji, sen voi piilottaa hymynkin taakse. Hymy huulilla sanottu ilkeys ei vaikuta ollenkaan niin pahalta, paitsi uhrista.
Jotenkin aina haluaisin että ihmiset oppisivat, saisivat itse kokea, mitä muille aiheuttavat. Elämä ei kuitenkaan ole niin suoraviivaista. Törkeästi käyttäytynyt voi elää elämänsä joutumatta koskaan tilille tekosistaan.

Silti uskon, että tällainen sammakoita suustaan päästelevä henkilö ei ole onnellinen, vaikkei sitä ehkä itse huomaa. Jotkut ihmiset alkavat karttaa ja jotain tärkeää puuttuu. Elämä on silloin suorittamista, hetkistä ei pysty nauttimaan ja oma ego kulkee aina ensimmäisenä.

Mutta sen sanon, että tämä leijonaemo pitää omistaan huolta!

MUUTOS

Kevät innostaa muutoksiin. Olemus pitää saada keväiseksi ja talvimuoti saa väistyä. Eetu-koirankin kohdalla muutostuulet puhalsivat ja lopputulos oli taas tyrmäävä.

Tässä Eetu vielä talvitamineissa.

Tässä löytynyt kevätilme, jota tämä Hukkaputken Trulli itsekkin hämmästelee.

MATTOPYYKKIÄ

Kohta alkaa mökkeilykausi ja matot on saatava puhtaaksi sitä ennen. Siis hommiin. Mattoja ei enää kukaan pese järvessä, vaikka se olisikin niin ihanan romanttista. Seuraukset pesuaineiden valumisesta veteen ovat kaikkea muuta kun romanttisia. Siksi nokka kohti pesuhuonetta.

Mäntysuovalla tietenkin, kun siitä tulee niin iiiiihana tuoksu

Siellä kuivuu mökkisaunan kuistin matto. Matto on saatu, kun joku oli sitä roskiin heittämässä - eli vanha on.

Ja pyykkikahvit palkaksi ja kun tarkasti katsoo on kahvittelijoita enemmänkin.

Täällähän Eetu ja Siiri jo odottelevatkin herkkujaan.

VIHREÄÄ

Nyt on taas mopo päässyt karkaamaan käsistä. Vaikkei sattumia ole olemassakaan, sellainen tapahtui, kun join päiväkahvia tv;n  ääressä. Aamuohjelman päiväuusinnassa esiteltiin mehulingon käyttöä ja saman tien päätin, että sellainen pitää saada.
Keittiömme alkaa muistuttaa tehdassalia koneineen, mutta nykytekniikka otetaan käyttöön, jos siitä on apua. Nyt on.
Vuosia sitten opiskelin ravinto- ja luontaisneuvojakoulutuksessa ja meillä oli viikoittain keittiöpäiviä. Silloin valmistimme kasvisruokia. Meteli oli usein korviahuumaavaa, kun toistakymmentä naista kuori, pilkkoi, suikaloi, pusersi, survoi ym.  ja mielellään koneilla, jos sellainen oli saatavissa.
Siellä opin kasvissyöjäksi viimeistään ja koneiden käyttö tuli päivittäiseksi. Toisaalta, kuljen kyllä isäni jalanjälkiä, koska hän rakasti koneita - kaikenlaisia - minä myös. Poislaskettuna kyllä ns. mediavehkeet.
Kaksi satsia olen nyt harjoitellut mehulingolla ja koukkuun jäin. Ei se maku niinkään, vaan se terveellisyys. Ei tarvitse tietää, mitä tekisi fenkolista tai jostain muusta , minätyttö survautan ne mehuksi. Tuleepahan päivittäin saatua kasviksia monipuolisesti.
Ja kyllähän tässä varmasti kehittyy ja oppii niitä makujuttujakin toteuttamaan.
Tehosekoittimella sitten voi tehdä niitä herkullisia pirtelöitä. NAM.

HELPPOA

Olen jo parikymmentä vuotta harrastanut joogaa tai enää se ei ole harrastus, se on elämäntapa. En taivu lootuksiin enkä seiso päälläni ja muutenkin teen ne asanat, jotka sopivat minulle. Se onkin juuri joogaa - väkivallattamuus. Vuosien myötä on oppinut kuuntelemaan kehoaan, mikä sopii ja päinvastoin. Haasteitakin on kiva ottaa vastaan ja huomata joskus, että jihuu, nyt onnistuu. Suurin onnistuminen on mielestäni tapahtunut mielen tasolla. Jos keho ei taivu tarpeeksi, niin mieli voi sen tehdä.
Vuosien varrella on oppinut siirtämään egoaan takaseinälle odottelemaan tunnin päättymistä. Kilpailua ei ole, ehkä vain itsensä voittamisessa. Tätä tukee hiljainen kynttilöin valaistu sali, jossa jokainen tekee harjoituksensa omalla alustallaan omassa rauhassaan.
Usein ihmisillä, jotka eivät ole jooganneet, on mielikuva kauniissa asuissa erikoisiin asanoihin taipuvista joogaajista. Hölynpölyä. Meillä on muotia vanhat mukavat oloasut, villasukat, virttyneet teepaidat jne.
Kaikki on yksinkertaista ja lähtee ihmisestä. Näinä vuosina olemme aina palanneet harjoittelemaan seisomista - luit oikein. Kaikki osaa sen, muttei välttämättä oikein.
Seiso jalat tukevasti maassa sopivasti toisista erillään - usein hyvä on hartioiden leveys. Tunnustele jalkapohjiesi kautta että seisot tukevasti. Jalat ovat suorat mutta polvet eivät ole lukossa vaan ehkä hieman jopa koukussa - siis ihan pikkuisen. Jännitä sopivasti lantion aluetta muodostaen "korsetin" tukemaan selkää. Selkä suorana, pää selkärangan jatkona. Ehkä pieni koukkaus leualla eteen ja   niska suoraksi - löytyy oikea asento. Kuvittele että päästä lähtee päälaelta lanka ylös, jonka varassa pää on. Olkapäät taakse, koska kädet kiinnittyvät selkäpuolelle ja kämmenet eteenpäin. Jos oikea asento löytyy, sinä jaksat seistä siinä vaikka kuinka kauan. Tämä on ihmisen kuningasasento, erottaa meidät muista elävistä olennoista.
Nyt vasta kehoni on oppinut arjen keskellä etsimään oikeita asentoja ilman ohjausta. Kuinka usein huomaankaan, kun selkäni suoristuu kammottavasta lysy asennostaan ja happi alkaa virtaamaan ihan uudella voimalla lihaksissa ja keuhkoissa. Olen alkanut aamuisin tekemään pieniä joogasarjoja avatakseni itseni uudelle päivälle.
Vuoden verran olen lähes päivittäin harrastanut lihaskuntoilua omalla treenilaitteellani. Yllättäen olen huomannut, että kuntoilu ja jooga tukevat loistavasti toisiaan. Kuntoilun jälkeen kehoni tietää, mitä venytyksiä tarvitaan, sillä jooga on ne opettanut.

                                 LUPA OLLA VAAN

Mikähän siinä on, että jouten olo on niin vaikeaa. Voihan se tietysti johtua siitä, että tekemistä vaan on niin paljon ettei ehdi lepäilemään. Silloin saa kyllä katsoa peiliin ja syyttää itseään. Ajan puute kertoo sen, että on järjestänyt tekemisensä  väärin. Kaikilla on sama tuntimäärä käytettävissään ja kiire johtuu vain omista valinnoista.

Vaikka kuinka on sitä mieltä, että lekotella saa, se nostaa pintaan ajatuksia laiskuudesta ja liian helposta elämästä.

Vaikka olisi juuri pessyt lattiat, levittänyt pyykit ja tehnyt ruuan, ei välttämättä tunnu, että olisi ansainnut joutilaisuutta loppupäiväksi.

Johtuisiko se luterilaisesta kulttuuristamme, joka korostaa vastuuntuntoa ja työn arvostamista.

Ei elämän kuulu olla hikipinnassa puurtamista ainakaan koko ajan. Työn teko saa olla kivaa ja siitä on lupa nauttia. Työpaikkoja ei edes riitä kaikille, joten jollekkin päivä koostuu omista rutiineista ja TV:n katselu voi olla yksi niistä.

Kotitöiden lisäksi itselläni on oma pikku yritys, jota teen kotona. Teen luontaishoitoja eikä se todella ole kokopäivähommaa, vaan sesonkiluonteista ja siten tyhjiäkin päiviä on. Itselleni se ei ole onneksi ongelma, sillä muutakin puuhaa riittää.

Mutta silti se takaraivossa tykyttävä syyllisyys muistuttaa itsestään aina silloin tällöin kun päiväsaikaan saan vain olla ja tehdä mitä haluan.

Tämä on taas niitä omia oppiläksyjä, joita vielä opettelen. Ihmisen arvo ei riipu hänen työstään tai mistään muustakaan. Kaikilla on sama ihmisarvo kaikesta huolimatta.

VÄHÄN ASIAA

Tästä lähtee uusi blogini käyntiin 29.2 karkauspäivänä, ensi vuonna tätä päivää ei sitten olekkaan. Otsikko kertoo kaiken. Kirjoitan juttuihini vähän asiaa tai VÄHÄN asiaa tai vähän ASIAA tai vähän asiaa(kin) tai miten vain. Olen kiinnostunut elämästä, sen monenlaisista puolista - näkyvistä ja näkymättömistä. Terveys on suosikkiaiheitani, varsinkin sen vaaliminen oma-aloitteisesti sekä sen hoitaminen. Pohdin kaikenlaista, muurahaisista enkeleihin. Positiivisuutta kannatan ja rauhaa. Ikä on vain numeroita, olen se mikä tunnen olevani. Luen paljon, joskin viimeisintä kirjaani jo kaksi kuukautta. Eläimet ovat minulle tärkeitä ja minä toivottavasti heille. Perhe on tukiranka ja olen kiitollinen että sellaisen olen saanut.
Tässä oli vähän asiaa minusta.