Kesämökin ympäristö on lähes luonnontilassa ja sellaiseksi saa jäädäkin. Vähän laittelemme oleskelupaikkoja ja kasvimaa tietenkin piti saada. Etukäteen olin ajatellut ettei mitään uutta laitettaisi maahan, mutta kyllähän ideoita on poikinut. Pengerryksiä, valtavia terasseja ja kukkapenkkejä sinne ei tule, se on varma.
Tämän puupötikän löysin, kun etsin Eetun palloa saunan takaa. Siinähän oli valmis taideteos luonnosta, mikä metsän luonnonhenki onkaan. Se sai sitten kunniapaikan pihapöydällä.
Tänään kaupunkilenkillä koirien kanssa lähimetsässä pohdin, kuinka puut jaksavat aina seistä samalla paikalla, joka kelissä eri vuodenaikoina. Siinä ne rauhallisina ottavat tulijat vastaan, kuuntelevat ihmisiä ja lintuja, ovat itse melkein vaiti. Puiden huminaa saa joskus ihastella ja siitä nauttia. Mietin, mitä puu kertoisi, jos osaisin kuunnella. Ja tulihan sieltä viesti kärsivällisyydestä. Pitäisi kuulemma oppia vain olemaan ja tuntemaan. Aina ei tarvitse olla menossa ja pohtia, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Siinä on minulle kyllä oppiläksyä. Välillä tuntuu, ettei ole olemassa, jos ei puuhaa koko ajan.
Minulle on kyllä hiljaisuudessa istuminenkin tuttua, muttei helppoa. Yritän kyllä päivittäin pysähtyä, kääntyä itseeni ja kuunnella. Jos se onnistuu, sitä on saatava lisää ja siihen tulee riippuvuus. Hektisinä kausina se sitten unohtuu ja on taas opeteltava uudelleen. Siinä se, kärsivällisyyttä.
